Italialainen kirjailija ja käsikirjoittaja Mariolina Venezia vierailulla Suomessa
.
Kirjailija esiintyi Turussa tiistaina 23.4.2024 ravintola Sergioksen viinibaarissa.
Paikalla oli runsaasti kuulijoita, lämmin kiitos kaikille osallistuneille.
Kirjailijaa haastatteli Turun yliopiston italian kielen yliopistonlehtori, dosentti Antonio Sciacovelli.
.
Mariolina Venezia tunnetaan Suomessa ennen kaikkea Syyttäjä Imma Tataranni -televisiosarjasta, joka perustuu Venezian kirjoittamaan kirjasarjaan. Suomen kiertueellaan kirjailija kuvaili Imma Tataranni -hahmon luomisprosessia. Venezia on halunnut kuvailla elämää ja ihmisiä realistisesti. Imma on persoona, hyvine ja huonoine puolineen. Hän on aito ja elää poikkeuksellisen työnsä ohella ihan tavallista elämää, murehtien lapsensa koulunkäyntiä ja miettien mitä valmistaisi perheelleen illalliseksi. Venezia halusi kirjasarjassa kertoa myös Basilicatan historiasta, yhteiskunnallisista asioista ja ongelmista, tehdäkseen niitä tunnetummiksi suurelle yleisölle. Basilicata oli aikaisemmin italialaisillekin melko tuntematon maakunta, mutta alueella kuvattujen elokuvien ja televisiosarjojen johdosta, kuten myös Materan kulttuuripääkaupunkivuoden 2019 jälkeen, turismi maakunnassa on lisääntynyt valtavasti.
Vierailujen aikana Venezia paljasti myös, miten kirjojen tarinoiden siirtäminen televisoon onnistuu ja millaisia haasteita se tekijöilleen luo. Kompromisseja tarvitaan, sillä henkilöhahmot poikkeavat televisiototeutuksessa paikoittain paljonkin kirjallisista esikuvistaan. Lisäksi televisiosarjan tekijät haluavat usein painottaa eri seikkoja kuin tarinan luonut kirjailija.
Italiassa Venezia tunnetaan myös palkitusta romaanistaan Mille anni che sto qui (2006), joka kuvailee elämää Basilicatassa 1800-luvun lopulta aina vuoteen 1989 asti. Tarina etenee useamman sukupolven tapahtumien kautta, ihmisten elämä nivoutuu yhteen historiallisten käännekohtien kanssa. Basilicata kehittyi paikoittain paljon Italian muita alueita hitaammin. Vielä 1960-luvulla maakunnassa oli kyliä, joissa elettiin samalla tavalla kuin tuhat vuotta sitten. Kehityksen saavuttaessa nämä paikat muuttui ihmisten elämä nopeasti ja kertarysähdyksellä.
Mariolina Venezia on italialainen kirjailija, käsikirjoittaja ja runoilija. Hän on kotoisin Materan kaupungista Basilicatan maakunnasta Etelä-Italiasta. Hän asuu nykyisin Roomassa ja työskentelee elokuvien, teatterin ja television parissa.
Venezia on julkaissut italiaksi mm. romaanit:
Altri miracoli (1998)
Mille anni che sto qui (2006) – Premio Campiello -kirjallisuuspalkinto
Rivelazione dell’Esquilino (2011)
Da dove viene il vento (2020)
Hän on kirjoittanut myös suositut Imma Tataranni -sarjana tunnetut romaanit, joiden pohjalta on tehty Syyttäjä Imma Tataranni -televisiosarja. Sarjaa esittää Suomessa YLE. Venezia on myös yksi televiosiosarjan käsikirjoittajista.
Venezia on myös osallistunut italialaisen televisiosarjan Stiamo bene insieme (2002), elokuvan Sara May (2004) ja lukuisten muiden televisiotuotantojen, kuten Don Matteo -sarjan, käsikirjoittamiseen. Venezia asui pitkään Ranskassa, jossa on julkaistu hänen runoteoksiaan.
Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä ravintola Sergioksen (Turku), Helsingin Dante Alighieri -seuran ja Roomassa sijaitsevan Società Dante Alighieri – Sede Centralen kanssa. Sede Centrale on kaikkien Dante Alighieri -seurojen kattojärjestö ja tuki tätä kirjailijavierailua taloudellisesti.
Turun lisäksi Mariolina Venezia esiintyi Suomen vierailunsa aikana Helsingissä (22.4), Tampereella (24.4) ja Jyväskylässä (25.4).
Lue lisää Basilicasta ja Materasta Helsingin Dante-seuran blogista.