Lukupiiri kokoontui säännöllisesti vuoden aikana.

 

30.1. Vuosikokous, Turun pääkirjaston kokoustilassa

Sääntömääräisessä vuosikokouksessa käsiteltiin vuoden 2023 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2024. Lisäksi valittiin puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet sekä päätettiin jäsenmaksun suuruudesta. Keskusteltiin myös jäsenten ohjelmatoiveista ja muista kokouksessa esiin tulleista asioista.

 

14.2. Sibelius ja Italia -konsertti ja kertomusten ilta Sibelius-museossa

Pianisti ja Sibelius-asiantuntija Folke Gräsbeck kertoi Sibeliuksen Italian matkoista ja soitti niihin liittyvää upeaa pianomusiikkia. Jean Sibelius vietti perheineen aikaa mm. Rapallossa Ligurian rannikolla, jossa säveltäjä sai ideoita toisen sinfoniansa hitaaseen osaan ja täytti ahkerasti luonnoskirjaansa. Roomassa taas syntyi alkuituja esimerkiksi Pohjolan tytär sekä Öinen ratsastus ja auringonnousu -teoksiin. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Turun Sibelius-museon kanssa.

 

 

Pianisti Folke Gräsbeck Sibelius-museossa 14.2.2024. Kuva: Helena Aaltonen

 

 

6.3. Vierailu Le Follie & Stefania Santinato

Le Follie -vaateliikkeen omistaja Stefania Santinato kutsui dantelaiset tutustumaan Turun Yliopistonkadulla sijaitsevaan liikkeeseensä, joka on erikoistunut italialaiseen naisten muotiin. Stefania kertoi oman tarinansa siitä, miten hän aloitti uransa vaatetusalalla jo asuessaan Veronassa Italiassa ja jatkoi sitä muutettuaan Suomeen parikymmentä vuotta sitten. Oman vaateliikkeen hän perusti Turkuun 2011. Stefania kertoi myös hauskan tarinan siitä, mistä hän keksi idean myymälän nimelle Le Follie (hullutuksia). Illan aikana dantelaiset saivat tutustua kevään ihanan värikkääseen muotiin ja myös tehdä ostoksia seurustelun lomassa.

 

Kuva Le Follie kotisivut

 

 

27.3. Kirjaesittely: Italiaa ristiin rastiin Goethen kannoilla

Pirjo ja Reijo Toivanen esittelivät dantelaisille uusinta kirjaansa Italiaa ristiin rastiin Goethen kannoilla (Stresa, 2023). Paikkana oli Panimoravintola Koulun Wecksel Sali.

Toivaset ovat asuneet Italiassa vuodesta 2008 lähtien. Asuttuaan kymmenisen vuotta Italiassa he saivat ystävältä lahjaksi Sinikka Kallion kokoaman teoksen J.W von Goethen (1749-1832) kirjoittamista kirjeistä ja muistiinpanoista vuosilta 1786-1788, teos on nimeltään Italian matka päiväkirjoineen (Taide,1999, alkuperäinen julkaisu 1816). Goethen kirja on oman aikakautensa matkakirja, jossa hän kuvaa paikallista kulttuuria, luontoa sekä ihmisiä ja heidän elintapojaan. Kirja innosti Toivasia seuraamaan suurmiehen jalanjälkiä ja etsimään Goethen kohteita ja maisemia ympäri Italiaa. Toivaset kiersivät maata kirja kainalossa ja Goethesta tuli heille matkakumppani. Heidän matkastaan syntyi teos, jossa kuvin ja tarinoin tuodaan Goethen matkan vaiheita tähän päivään.

Italiaa ristiin rastiin Goethen kannoilla jatkaa pariskunnan tiimityönä tehtyjä Proseccoa per favore! (Stresa, 2018) ja Salsaa & mojitoa (Stresa, 2021) -teosten sarjaa. Reijo vastaa kirjojen hienoista valokuvista ja Pirjo tekstistä. Toivaset haluavat kirjojensa sivuilla jakaa elämyksiään ja toivovat kirjojensa tuovan iloa ja intoa etsiä uusia näkökulmia Italiassa matkustaville. Tapahtuma oli avoin kaikille.

 

Reijo ja Pirjo Toivanen
Panimoravintola Koulu
Kuva: Jenni Lehtonen

 

 

23.4. Kirjailija-käsikirjoittaja Mariolina Venezian vierailu

Syyttäjä Imma Tataranni -televisiosarjasta tunnettu kirjailija ja käsikirjoittaja Mariolina Venezia vieraili Suomessa. Lue kooste Venezian vierailusta tästä.

.

8.5. Pompejin kaivauksilla -esitelmätilaisuus

Arkkitehti Kirsi Murros kertoi valokuvien kautta suomalaisen arkeologisen Pompeji-projektin tutkimus- ja kaivaustöistä 2000-luvun alkupuolella, arkielämästä pienessä italialaisessa kaupungissa ja projektin viimeisimmät kuulumiset. Kirsi kuului kymmenen vuoden ajan suomalaiseen tutkimusryhmään päätehtävänään Pompejin seinämaalausten jäljentäminen.
.
Pompejin kaupunki hautautui tuhkan alle vuonna 79 Vesuvius-tulivuoren purkauksen seurauksena. Vasta 1700-luvun loppupuolella alueella aloitettiin arkeologiset kaivaukset. Tuhkan alle hautautuneet historialliset rakennukset, taideaarteet ja koko roomalainen elämäntapa alkoivat tulivat esiin. Osa kaupungista on edelleen maan alla. Siellä taideaarteet säilyvät turvassa ja suojassa maan päällä niitä rapauttavilta ilmasto-olosuhteilta, sateilta, auringonpaisteelta – ja ihmisiltä. Arkeologiset kaivaukset ja tutkimukset jatkuvat kuitenkin edelleen paljastaen koko ajan uusia historiallisia aarteita. Löydettävää ja tutkittavaa riittää vielä seuraavillekin sukupolville. Esitelmätilaisuus pidettiin nuorten taide- ja toimintatalo Vimman teatterissa. Tapahtuma oli tarkoitettu vain jäsenille.
.
.

6.6. Italian kansallispäivän juhla

Tämä vuonna Italian kansallispäivää, La Festa della Repubblicaa, juhlittiin Ruissalon Telakalla. Kokoonnuimme aluksi Cafe Aveliaan, jossa nautimme lasilliset kuohuvaa. Vieraaksi tilaisuuteen olimme saaneet Genovasta kotoisin olevan Nino Fortin, joka oli tullut viettämään kesää Turkuun. Nino kertoi meille italiaksi kotikaupungistaan ja sen historiasta. Alkumaljojen jälkeen siirryttiin nauttimaan ihanista artesaani-pizzoista laiturilla olevaan Zaké-pizzeriaan. Sää oli meille suosiollinen, ilta kesäinen ja kaikilta osiltaan oikein onnistunut.

.

29.8. Retki Naantaliin: Casa Haartman -museo ja illallinen Tavastin Killassa

Kesän viimeinen retki suuntautui Naantaliin, jossa tutustuimme taiteilija ja kulttuurivaikuttaja Axel Haartmanin (1877-1969) ja hänen vaimonsa Hedvigin (1874-1967) ateljeekotiin Casa Haartman -museossa opastetulla kierroksella. Museo oli kiehtova aikamatka menneille vuosikymmenille ja kurkistus taitelijan kotiin ja työskentelytilaan. Museokäynnin jälkeen osa dantelaisista illasti Tavastin Killassa keittiömestari Riccardo Soldatin menuusta nauttien.
.
.

9.9. ja 23.11. Italian keskusteluillat

Italian keskusteluilloissa oli aiheena kirjat ja lukukokemukset, maailmanlaajuisen italian kielen viikon teeman (Settimana della Lingua Italiana nel Mondo) mukaisesti. Opettaja Martina Cinattin johdolla osallistujat kertoivat lukemistaan kirjoista ja kirjojen käsittelemiä aiheita syvennettiin jatkokeskusteluissa italiaksi. Tapaamisissa käsiteltiin myös tunnetuista kirjoista tehtyjä elokuvia. Keskusteluissa painotettiin italialaisia kulttuuriaiheita ja tukena käytettiin myös opettajan materiaalia.

..

3.10. Esitelmätilaisuus italialaista taiteen neroista

Taidehistorioitsija ja taiteen tutkija Liisa Väisäsen esitelmä italialaisista taiteen neroista esitteli laajan kattauksen italialaisia taiteen mestareita keskiajalta nykypäivään. Taiteilijoiden lisäksi tutustuttiin heidän käyttämiin tyylisuuntiinsa ja taiteilijan maailmalle antamiin uusiin taidevaikutteisiin. Esitelmä kokosi yhteen hienon taiteen kaaren, vanhemmasta taiteesta nykytaiteeseen. Luentotilaisuus järjestettiin yhteistyössä Turun Saskiat ry:n kanssa Taiteen Talossa.

.

30.10. Pastan historiaa

Italian kunniakonsuli Turussa Franco Sturiale johdatteli meidät pastan saloihin ja historiaan ravintola Sergioksessa. Illan aikana Franco kertoi pastaruokien historiasta samalla kun nautimme viidestä maukkaasta pastaruoasta: carbonara, amatriciana, pesto genovese, Alfredo, lasagna. Tapahtuma oli vain jäsenille.

.

15.11. Serata fiulana

Tutustuimme tunnelmallisen ja iloisen illan aikana Friuli-Venezia Giulian maakuntaan Koillis-Italiassa. Turussa asuva friulilainen Gabriele Beltrame kertoi italiaksi omasta kotiseudustaan, sen historiasta ja paikallisesta viini- ja ruokakulttuurista. Ilta pidetiin Brinkkalan talossa Vanhalla Suurtorilla.

Friulin aluetta ovat monet erit kansat hallinneet. Rooman valtakunnan aikaisia muistoja on alueella jäljellä runsaasti, Aquileian kylä on näistä yksi merkittävimmistä. 500-luvulla Lombardien tärkeä hallinnon keskus oli Cividale del Friuli, joka tänä päivänä on sympaattinen kylä. Renessanssiaikainen Palmanovan kaupunki rakennettiin ympyränmuotoiseen asemakaavaan linnakkeeksi. Vuosisatojen ajan venetsialaiset ja itävaltalaiset hallitsijat vaikuttivat alueella. Alueen kulttuurissa, rakennustaiteessa ja ruuassa näkyvät vahvasti Balkanin ja Itävallan vaikutteet. Ensimmäinen maailmansota oli Friulille tuhoisaa aikaa. Rintamalinja kulki Friulin halki ja vaati loputtoman määrän kaatuneita sotilaita. Vuoristoalueilla on oivia retkeily- ja kävelyreittejä, joiden varsilla voi tutustua myös historiaan ja sodan aikaisiin rakennelmiin.

Tutustuimme myös Friulin ruoka- ja viinikulttuuriin. Maistelimme mm. Friulano ja Ribolla Gialla -valkoviinejä, sekä italialaisia juustoja, kuten Friulille tyypillistä Montasio-juustoa. Sitä käytetään myös perinneruoka Fricon valmistamiseen. Friulilaisen ruuan yksi tunnusmerkki on etikka, jota käytetään erityisesti kasvisten maustamiseen. Brovada, etikalla maustettu naurisraaste, on alueelle tyypillinen liharuokien lisuke. Tapahtuma on vain jäsenille.

.

26.11. Viininmaistelu

Munskänkarna Aboan puheenjohtaja Seilo Ristimäki opasti meitä viininmaistelun saloihin ja maistatti meillä kuutta italialaista ja yhtä liechtensteinilaista viiniä. Viinien lisäksi meille tarjottiin makoisa maistelulautanen suolaisine ja makeine herkkuineen. Tilaisuuteen osallistuneille kävi ilmi kuinka viinit voivat olla monivivahteisia ja luonteeltaan erilaisia ja kuinka ne voivat herättää mielenkiintoista keskustelua.

.

15.12. Kirjaesittely: Tähän päättyy Via Appia

Säveltäjä ja kirjailija Eero Hämeenniemi kertoi kirjastaan Tähän päättyy Via Appia (Basam Books, 2023) Panimoravintola Koulun historian luokassa. Teoksessa kierrellään Apulian ja Calabrian seuduilla tutustuen alueen historiaan, kulttuuriin, paikallisiin ihmisiin ja heidän elämäntarinoihinsa. Kirja muodostaa yhdessä Hämeenniemen aikaisemman Napolista etelään -teoksen kanssa kattavan kuvauksen Etelä-Italiasta. Hämeenniemi on viettänyt paljon aikaa Italiassa mm. Italia-aiheisia teoksiaan kirjoittaen. Uteliaisuus, omakohtaiset kokemukset ja tapaamiset paikallisten kanssa kuuluvat Hämeenniemen kirjoissa ja rikastuttavat näitä kirjailijatapaamisia. Tapahtuma oli avoin kaikille.

.

Kiitos kaikille tapahtumiin osallistuneille!